Ilmastonmuutos on iso, maailmanlaajuinen haaste nyt ja tulevaisuudessa. Tämä haaste tunnistetaan matkailualalla ja myös meillä Piilossa. Kestävä kehitys tulisi tuoda näkyväksi osaksi omaa toimintaa, mutta mistä löytyisi siihen tietoa ja ohjeita? Tutkimusten mukaan matkailija haluaa yhä useammin selvittää matkansa aiheuttaman hiilijalanjäljen, ja toivottavasti suomalainen matkailuelinkeino haluaa todella toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Maailma on muuttunut matkailunkin kannalta viime vuosina paljon. Pandemia ennen kaikkea osoitti, miten jo yksilönkin valinnoilla on merkitys ympäristön hyvinvointiin.
Haluamme Piilossa toimia oikein, mutta kaipaamme myös vastuullisia matkailijoita! Sellaisia, jotka ymmärtävät matkailun ekologisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja taloudellisiakin vaikutuksia. Ja haluavat myös osoittaa sen omilla valinnoillaan. Meillä Piilossa kannustetaan monin pienin keinoin tarttumaan haasteeseen! Matkustetaan lähelle, kulutetaan vähemmän, viivytään pidempään. Tuetaan paikallisia palveluiden tuottajina.
Metsiin mahtuu matkailijoita, mutta on erityisen tärkeä kuulla myös paikallisia asukkaita ja pohtia, millaisia vaikutuksia oma toiminta luo ympäristöön. Tähän ajatukseen liittyviä termejä vilisee ympärillä eri koulutuksissa ja lehdissä. Vastuullisesta matkailusta on hypätty jo pykälä ylöspäin, uudistavaan matkailuun, missä yhteisökin yrittämisen ympärillä voi hyvin. Voisiko matkailija ottaa osaa vaikkapa puusavottaan tai istuttaa ympäröivälle kylälle jotain vastineeksi päästöjen tuottamisesta? Millaisia ohjeita tämän ajatuksen ympärille tulisi luoda?
Piilossa on jo rakentamisen suunnittelussa päätetty, että ympäröivää luontoa muokkaillaan mahdollisimman vähän. Rakentamisen keskiössä ovat puu, terveelliset, kestävät kotimaiset materiaalit ja kierrätys. Kaustisen kirkon kattopaanut saivat uuden elämän yhteistuvan seinillä, lumen sortama lato toisessa rakennuksessa. Rakennukset on eristetty vahvasti vähentämään energiahukkaa. Tekstiilit pestään lähellä luontoa arvostavilla pesuaineilla, kaikki jäte kierrätetään ja kompostoidaan huolellisesti. Kaikki nämä toimet konkreettisesti tarkoittavat lisää yrittäjän työtä sekä ajoittain myös kalliimpia ratkaisuja ja investointeja.
Luonto antaa Piilolle puitteet luoda elinkeinoa; erilaisilla teoilla, luontoa vahingoittamatta, se halutaan antaa jollain tavoin takaisin. Piilossa majoittujat kohtaavat kestävän ajattelun myös konkreettisesti. Polkuja reunustaa LED-valot ja tulevaisuudessa aurinkoenergialla tuotettu ulkovalaistus, saunassa istutaan kangaspeflettien päällä sekä peseydytään ympäristöystävällisillä aineilla, ja talteen kerätyllä sadevedellä. Muovia ei juuri löydy; kestävillä astioilla ja pienellä tiskaamisella korvataan kertakäyttöinen kulttuuri. Jätteiden lajittelu on pyritty tekemään helpoksi ja wc-palvelut toimivat kompostoinnin tukena. Matkailijat jakavat yhteisiä tiloja ja välineitä.
Piilossa on itseisarvona ihmisten tasavertaisuus, meille saa tulla kokemaan luontoelämyksiä taustoistaan riippumatta kaikki kuluttajaryhmät. Meillä on tulevaisuuden haaveena toteuttaa jokin majoitusmuoto myös esteettömään matkailuun soveltuvaksi, jotta liikunta- ja aistirajotteisetkin matkailijat voisivat yhdenvertaisina saapua palveluidemme ja luonnon äärelle. Toistaiseksi tämä ei ole vielä mahdollista.
Meillä Venejoen Piilossa on matka tämän aiheen parissa kovasti kesken, mutta sillä polulla olemme jo vahvasti oppimassa uutta!