Piiloon Kolin kupeeseen, Itä-Suomen siiven alle 

20.04.2022

Piiloon Kolin kupeeseen, Itä-Suomen siiven alle 

 

Korppi huutelee yläpuolellani, siipensä pitävät kummallisen kovaa suhinaa. Korppia lukuun ottamatta on aivan hiljaista. Tunnelma on lähes pysähtynyt, voisinpa viipyä pidempään. Leikkiä piilosta piilopirtissäni, ikiaikaisen Kolin kainalossa.

Pohjois-Karjalan uskomaton luonto ja sadunomainen mökki Kontiolahdella tekivät minuun vaikutuksen jo teini-ikäisenä, kun näillä seuduilla ensi kertoja seikkailin. Ihastus syveni rakkaudeksi ja kaipuu kalvoi rintaa, jos en päässyt sieluni synnyinsijoille. 

Miten täällä onkaan jotenkin enemmän kaikkea; sieniä, soita, suopursuja, pitkospuita ja jokia, jotka lakkaamatta laulavat laulujaan. Höytiäisen mieletön auringonlasku kanootin kyydissä tai isokoskelon kaklatus iltatulilla. Metsässä ja joen varrella kulkiessa voi tulla vastaan pöllö, majava tai ahma. Tai se pulska kettu, joka päivystää tilan elämää.  

Täällä on hyvä hengittää, liikkua ja kokea luontoelämyksiä. Olla aidosti osa luontoa, kaukana hälystä ja kiireestä. Lisää mielenrauhaa tarjoilee lähellä sijaitseva Kolin kansallispuisto huikeine maisemineen. Katse kantaa kauas samalla kuin jalat juurtuvat kallioon. 

Itä-Suomesta löytyy koskematonta luontoa.

Ainutlaatuista majoitusta Kontiolahdella 

Olen onnekas, että perheemme on saanut asettua tänne suvun muinaisille vesimyllyn maille Kontiolahdelle. Päädyimme keskelle ihmeellistä luontoa, osaksi sukumme historiaa. 

Olen onnekas, että saan elää näin. Niin onnekas, että haluan jakaa elämyksen muillekin ja kutsua kaikki hyvät tyypit kylään ja lämpöisiin löylyihin Sydänlammen rannalle!  

Kokisitko sinäkin tämän kaiken samoin? Voisinko pedata sinulle ja ystävillesi pehmoisen pedin keskelle korpea? Voisiko mökki Kontiolahdella tarjota sinullekin piilopaikan arjesta? Lepopaikan vauhdikkaan elämän / loman vastapainoksi?  

Venejoen Piilosta löytyy majoitusta ja mökkejä kaikkiin tarpeisiin. 

Vai kaipaatko laadukasta ja helppoa majoitusta lähellä Kolin huikeita rinteitä? Lepopaikkaa luonnon keskellä, jossa huilata aktiviteettien lomassa? Venejoen Piilon mökeissä tankkaat varastot täyteen elämyksiä ja Itä-Suomen energiaa. 

Venejoen Piilon majoituskylää on rakennettu sitkeästä talvesta huolimatta juuri Sinua varten. Ensimmäiset matkailijat pääsevät pian majoittumaan uusiin ja uniikkeihin mökkeihin. En malta odottaa! 

Toivon, että tunnelmallinen yösija mukavassa mökissä, keskellä kauneinta Itä-Suomea saa sinunkin sydämesi sykkeen seestymään ja hengityksesi tasaantumaan. Piilossa lepää sekä sielu että ruumis. 

Lämpimästi tervetuloa majoittumaan Kontiolahdelle, Kolin kansallispuiston kupeeseen! 

Nähdään pian! 

Terhi  

Venejoen Piilon matkailuyrittäjä